Rakkaudesta käsillä tekemiseen ja kauniisiin asioihin

SIVUT

10/11/2017

Rottinkia ja puupalloja syksyn pimeyteen




Voihan rottinki! En tuntenut yhtään viehätystä materiaalia kohtaan käsityökoulun ensimmäisenä rottinkiviikonloppuna, enkä kyllä vielä toisenakaan sen alkaessa. Vaan niinpä muuttui taas mielipiteeni toisen viikonlopun kuluessa ja viimeisteltyäni tämän rottingista ja puupalloista punomani seinäkoristeen/ varjostimen olin lauantain päättyessä hiljaa itsekseni ylpeä aikaansaannoksestani. Iso kiitos tästä muutoksesta kuuluu valloittavan positiiviselle ja osaavalle opettajallemme Tarja Hentilälle!

Rottinki ei tahdo olla aina esteettisesti silmääni sopiva. Jostain syystä se näytti vielä kurssin alussa minusta hieman muoviselta, eikä luonnolliselta puumateriaalilta mitä se todellisuudessa on. Tässä myös yksi syy siihen miksi suhtauduin Helskyn rottinkikurssiin hieman penseällä asenteella sen alkaessa. Lisäksi olin ns. erikseen päättänyt olla hurahtamatta materiaaliin, ihan vain siksi että estäisin itseäni hamstraamasta materiaaleja kotiin. Hukun edelleen ainakin neljä vuotta kestäneen "pois pyörimästä" -projektini lankoihin sekä kankaisiin joita en ole voinut vastustaa. Muutama pussillinen tuolla varastossa on myös mosaiikkipaloja ja entisöintityöt odottavat ilmeisesti keskeneräisinä ensi kesää ja mahdollisuutta työskennellä ulkona. Pirtanauhakin pitäisi punoa jne. Näillä ajatuksilla varustautuneena siis aloitin punontaprojektini, jonka alkaessa tarkoitukseni oli tehdä jotain ihan pientä. Ihan pientä ei työskentelyni tuloksena tälläkään kertaa syntynyt, sillä seinälle tekemäni koriste/ varjostin on halkaisijaltaan 40 cm ja sen tekemiseen kului kahden käsityöviikonlopun (perjantai ilta ja lauantai päivä) verran aikaa.




Alkupeäinen suunnitelmani punoa jouluvaloihin rottinkisia koristepalloja, eli sitä jotain pientä, kuoli osaamattomuuteen ja yrityksen puutteeseen. Kun ensimmäinen yritykseni pyöristää punottu rannerengas palloksi ei onnistunut, yritin tehdä palloa apinannyrkkiperiaatteella, epäonnistuen siinäkin. Sain tuhrattua näihin kahteen pallonpunontayritykseen aikaa lähes yhden perjantai-illan ja hitaudesta oppineena keskityin jäljellä olevan ajan suhteen varjostimeeni.




Aloitin varjostimen punonnan kuudella yhtä pitkällä 3 mm paksulla yrinrottinkiloimella. 

Itse punonnan tein 2 mm ydinrottinkia käyttäen. Punonta tapahtui kahden punoksella: kuteita oli kaksi ja ne kulkivat vuorotellen loimirottinkien edestä ja takaa. 

Puupallot, jotka itse suunnittelemaan työhön halusin lisätä (jälleen yksi pois kaapista pyörimästä ajatus), punoin kiinni rottingin avulla aina siinä vaiheessa, kun ne halkaisijansa puolesta istuivat työhön "saumattomasti". Tarkoitan tässä saumattomuudella sitä, että en halunnut pallojen väliin jäävän liian suuria rakoja.

Tämän tarkemmin en kudontaa osaa kuvata. Yhden työn tehtyäni en todellakaan voi sanoa taitavani tätä tekniikkaa ja esitinkin tuntemukseni opettajallemme ääneen, joka kuitenkin jälleen positiivisuudellaan valoi minuun uskoa siitä, että kyllä se osaamisen tunne edessä odottavalla pajunpunontakurssilla heräisi henkiin. 

Tässä kuitenkin pitkä kuvasarja itse työskentelystä. Tärkein oppi työskentelyssä oli olla kärsivällinen, uskoa itseensä ja pitää sekä rottinkiloimet että -kuteet riittävän kosteina!
  















Ilman opettajan apua ei varjostimeni olisi taitanut saada lopullista korimaista muotoaan, niin vaikeaa loimen kiristäminen ja reunakavennusten teko ensi kertalaiselle oli. Vaan niin vain sai varjostimeni reunat ja toivotun muodon sinnikkäällä tekemisellä ja kaventamisilla.  








Kolmen parin reunapäätöksen tekoa. Tarkkana tässä sai olla. Onnistuin ensimmäisellä yrittämällä unohtamaan yhden parin matkasta ja siirryin kesken kaiken kahden parin reunapäätökseen. Onneksi opettajan silmä oli tarkka ja neuvosta purin ensimmäisen päättelyn ja viimeistelin työn onnistuneesti toisella yrittämällä.






Rottinkiloimen kiristystyö vaati veronsa. Ensikertalaisena tulin käyttäneeksi voimaa enemmän kuin taitoa reunakavennusten teossa ja sain sormeni enemmän hajalle kuin koskaan mattoloimia solmiessani. Vaan eipä tuo työn viimeistelyä haitannut. Tekevälle sattuu, näin todettakoon.

Nyt vain varastoon jouluvaloja etsimään. Ajatuksenani on nimittäin täyttää varjostin valolla ja luoda syksyn pimeyteen hieman tunnelmaa.







4 kommenttia:

  1. Vau! Tulipas kivan näköinen :)

    VastaaPoista
  2. Hienon näköistä! Ja niin kaunis tuo sinun pieni osmonsolki.Olisipa ihana päästä tuollaiselle kurssille! Olen joskus kokeillut pajuista ja koivunvitsoista..niistä tuli aika rouheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä oli usko välillä omaan tekemiseen vähissä, mutta onneksi lopputulos oli niin palkitseva, että seuraavaakin kertaa voi harkita. Helskyn koulussa on edessä vielä paju- ja metallipunonta ts. niissä sitä nyt ainakin pääsee harjoittelemaan lisää. Toivottavasti löydät itsellesi kurssin jostain läheltä!

      Poista