Rakkaudesta käsillä tekemiseen ja kauniisiin asioihin

SIVUT

3/26/2018

Rautalankakoruja muovihelmillä ja kynsilakalla koristeltuna





Käsityökoulun rautalankapunonnan alkaessa perjantai-iltana suunnitelmani piti sisällään vain ajatuksen tuottaa jotakin siroa ja herkkää. En ollut ehtinyt suunnitella etukäteen yhtään mitään ja tutustumiseni tekniikkaan piti sisällään yhden lyhyen istunnon Pinterestin ääressä. Hakusanalla wire art olin löytänyt ison joukon kauniita käsitöitä ja haun tuloksena viehätyin ajatukseen rautalangan virkkaamisesta sekä kynsilakalla metallilankaan tehdyistä kukista. Näine ajatuksineni sain sitten viikonlopun kurssituntien aikana valmiiksi rannekorun sekä sormuksen.







Rannekoru on virkattu ohuesta rautalangasta ja osaan silmukoista kiinnitin vikaten pieniä koulun varastoista löytyneitä muovihelmiä. Silmukkamäärä ja helmien asettelu noudatti puhtaasti kaavaa "näyttää visuaalisesti omaan silmään sopivalta". Kiinteiden silmukoiden silmukkaluku oli 6 ja käännökseen virkkasin aina yhden ketjusilmukan. Koukun koko oli 2,5.






Sormuksen kukan väänsin ohuesta rautalangasta ja maalasin kynsilakalla. Pintajännityksen ylläpitäminen kukan terälehden umpeen lakkaamiseksi vaati hieman harjoittelua, mutta onnistuin sivelimen avulla hitaasti vetämään lakkaa terälehden kärjestä kohti keskustaa niin, että lakkakerros pysyi yhtenäisenä. 




Lakatun kukan kuivuessa väänsin sormuksen sormen paksuisen tussin ympärille ja päättelin työn kääntämällä opettajamme neuvosta rautalangan päät alaspäin kohti sormusrengasta.




Lopuksi kiinnitin kukan keskelle pienen hopean värisen helmen. Samaa helmen kiinnitys rautalankaa käyttäen kiinnitin kukan edelleen sormukseen.




Kuvia en tullut työn touhussa taas ottaneeksi riittävästi, mutta ehkä näistä vaiheista joku tekemisen muisto jää. Opettajamme esimerkkitöitä ja muiden kurssikavereitteni tekeleitä ihastellessa ymmärsin taas hivenen, kuinka monipuolisesta käsityötaiteesta tämänkin tekniikan suhteen on kyse. Rautalanka osoittautui materiaaliksi, josta osaamatonkin tekijä saa melko pienellä vaivalla näyttäviä tekeleitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti